Hyvät Hämeen kansallisen senioripiirin yhdistysten jäsenet
Pidimme Tallukassa piirimme seniorifoorumin ja syyskokouksen perjantaina 28.11. Osallistujia oli yli 70 melkein kaikista yhdistyksistä. Asikkalan seniorit olivat saaneet huippu alustajajoukon seminaariimme. Saimme kuulla alustukset eläkeläisten asemasta yhteiskunnassa, varautumisesta kriisiajan olosuhteisiin, kunnan mahdollisuudesta palvella ikääntyvää väestöä, hyvinvointialueen palveluista vanhentuvalle väestölle ja yrittäjän näkökulmaa tuotannon kehittämisestä.
Seminaarin jälkeen pidimme piirimme syyskokouksen. Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat. Toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2026 vahvistettiin ja valittiin piirihallituksen jäsenet ja puheenjohtaja.
Minut valittiin uudelleen puheenjohtajaksi. Kiitos kaikille luottamuksesta. Mennyt puheenjohtajakausi on ollut mielenkiitoinen. Olemme Lean kanssa pyrkineet osallistumaan mahdollisimman monen yhdistyksen tilaisuuksiin. Yhdistyskierrosta tulemme jatkamaan.
Haluan kiittää Teitä kaikkia aktiivisuudesta sekä piirin että oman yhdistyksenne toiminnassa. Haluan kiittää myös positiivisesta palautteesta, jota olen saanut ko. tehtävän hoidosta.
Toivotan Teille kaikille hyvää adventin aikaa sekä rauhallista ja hyvää joulua!
Pekka Raitala, piirin puheenjohtaja